tiistaina, lokakuuta 24, 2006

Kauppias tekee kaupan

Viimeisen parin päivän aikana on silmiini / korviini osunut hienoja ideoita päivittäistavarakaupan parista, tarkemmin vieläpä K-ryhmään kuuluvista liikkeistä. Länsikeskuksen CM Turussa toivottaa onnea asiakkailleen nimipäivien kunniaksi. Nimistä myyjiä muistuttavat kalenterit kassojen takana, asiakkaiden nimet luonnollisesti muovikorteistamme. Samassa kaupassa huomioni kiinnitti myös venäläinen osasto, hienoa.

Toisaalla Turussa Runosmäen K-supermarket on kehittänyt muslimeille suunnatun nurkkauksen. Kauppiaan mukaaan tämä on otettu erittäin hyvin vastaan ja paikalle saavutaan kauempaakin. Näin sitä pitää. Eri asiakasryhmiä kannattaa kuunnella ja heille kohdentaa omaa tarjontaa. Se ei ole kattojärjestöiltä eikä tuote-edustajilta pois; jo olemassa olevat tuotteet uudelleen ryhmiteltynä. Tässä astuu esiin kauppiaan rooli, eli se ase, jolla K-ketju pystyy nostamaan itsensä takaisin pinnalle muutaman vuoden uinahtelustaan.

torstaina, lokakuuta 19, 2006

Strings attached

Todellinen syy hankkia Mersu.

tiistaina, lokakuuta 17, 2006

Katselen maailmaa haalistuneen sinisin silmin

Käytä P&G:n pesuaineita tai käy näin.





Paidat olivat ihan livenä jaossa ko. kamppiksessa, eivät vain printtinä. Kamppis tuntuu ihan vetävältä (love those t-shirts), mutta saadaanko tällä viesti tarpeeksi vahvasti läpi? Ettei vaan käy vanhanaikaisesti ja mieli pirulainen yhdistääkin P&G:n pesuaineet värit haalistavien kastiin. Noh, luotetaan ko. valmistajaan tämän verran ja annetaan kredittiä myös paidat suunnitelleelle toimistolle, eli Budapestin Saatchi&Saatchille.

maanantaina, lokakuuta 16, 2006

Kalavissyä ja muuta muminaa

Bon Aqua hauskuuttaa tämän hetken huvittavimmalla spotilla. Siis se, missä testataan uusia mahdollisia makuja. Karpalo-kala, karpalo-kananmuna, karpalo-greippi. Nam. Arla taasen kehuskelee juustojensa jopa maistuvan jollekin; maku maistuu oudolle sivumaulle, siis maulle.

Makua nostetaan siis voimakkaasti esille. Sattumaako? Ei suinkaan, vaan mutu-pohjalta veikattuna hyvinkin tarkoin harkittua. Miksi näin? Siksi, että uusimpien tutkimusten mukaan ihmiset valitsevat ruokatarvikkeensa maun perusteella, vaikka muuta saattavat ohi mennen väittääkin. Asia on nimittäin niin, että me ihmiset haluttaisiin toimia eri tavoin kuin me todellisuudessa toimimme. Viittaan tässä mm. aiempaan löpinääni luolauroksista, joidenka mielestä olisi ihan kiva ja varmasti fiksua syödä kaiken maailman kanin ruokaa. Mutta kun valintatilanne oman ruuan suhteen osuu kohdalle, niin kani saa pitää ruokansa ja menettää rintafileensä voista tirisevään pannuun. Hah kani, halpaan menit.

Igglo onnistuu (taas) mainonnassaan. Nyt Nurmion poika luukuttaa koko aukeaman edestä ja näyttää miten juuri sinä asunnonvaihtaja voit tuhlata sen säästetyn kymppitonnin, minkä Iglu sinulle ohimennen hoitaa.

Bon appetit, isolla kympillä saa kivan nivaskan sisäfilettä.

perjantaina, lokakuuta 13, 2006

Kirkollinen ilmoitus

Suomen Kuvalehden numerossa 40/2006 löytyy Jyvät & akanat -palstalta seuraava hauskuutus (lainattu Haminan Seudusta 20.9.):

Hautausmaan parkkipaikalla oleva multa on seurakunnan omaisuutta, sitä ei saa varastaa (seitsemäs käsky)!

Herran haltuun.

torstaina, lokakuuta 12, 2006

Jokamiesmainontaa

Osuvan mainonnan ei tarvitse olla kallista. Siihen ei välttämättä vaadita tseilouta tai prädpittiä keikistelemään, vaan hyvä idea riittää. Ohessa varsin mainio tekele Saksasta, joka toimisi erityisen hyvin täällä pohjoisessa. Lisätiedot Osakeyhtiö Huoviselta.

Mihinkä muuhun tätä samaista ideaa voisi sitten käyttää? Autonpesuilmoihin tätä on käytettykin, entäpä kylmien juomien tai jäätelön myynninedistämiseksi rantahietikoilla? Guerrilla-markkinointi on siitä hauskaa, että se on enemmänkin kiinni fiiliksestä ja extempore-toteutuksista, kuin tarkkaan harkituista strategisista siirroista. Tai voihan se olla sitäkin, mutta silloin se on jo tylsää.


tiistaina, lokakuuta 10, 2006

Mennään naim...

Aina ei ajatella ihan loppuun asti. Tai sitten ajatellaan vielä vähän pidemmälle.

RIP MOS

Mainonta on syvältä hiljenee. Kiitos Antti miellyttävän mielenkiintoisista lukuhetkistä. Tsemppiä, vaikka sinä pärjäät tosin ilmankin.

Pekoniburger tuplana, kiitos.

Bisnes.fi tuo tuoreessa numerossaan esiin luolamiehen. Miehen, joka ei mussuta rucolaa vinaigretten saattelemana. Miehen, jolle ainoa neitseellinen öljy löytyy konepellin alta. Miehen, joka on mies.

Mainostoimisto Leo Burnettin viime vuoden lopulla tekemän tutkimuksen mukaan seitsemän kymmenestä amerikkalaismiehestä ei samaistu heille kohdistettuun markkinointiin. Miesten mukaan mainonnalla ei ole yhteyttä heidän arkeensa tai asenteisiinsa.

Seitsemän kymmenestä on häkellyttävä tulos. Kertooko se siitä, että mainonnantekijät eivät yksinkertaisesti tee kotiläksyjään ja mainontaa tehdään oletuksiin perustaen? Unohdetaan tutkimustulokset ja mennään mutulla päin pekonivuorta.

Loppujen lopuksi kysehän on siitä, että kuvitellaan ihmisten käyttäytyvän tavalla A. Ongelma syntyy siinä vaiheessa, kun samat ihmiset käyttäytyvät tavalla B, vaikka haluaisivat käyttäytyä tavalla A. Ehkäpä tämä vääristää myös tutkimustuloksia, koska esim. focus group -haastattelut tuottavat kuvaa ihmisten halusta toimia, eikä niinkään todellisuudesta.

Ateria pikkuporkkanoilla ja light-kolalla, kiitos.

torstaina, lokakuuta 05, 2006

Vastineita

Olen muutaman päivän sisällä törmännyt kahteen eri vastineeseen, jotka ovat koskeneet kirjoittajien edustamien yhtiöiden tuotteita sekä toimintatapoja. Vastineita näkee silloin tällöin, ei siinä sinänsä mitään erikoista. Haluan kuitenkin nostaa nämä kaksi varsin eri toimialoilla toimivaa yritystä korokkeelle siitä, että ovat osanneet hoitaa yritysviestintäänsä tämän osalta hyvinkin salonkikelpoisesti.

Marisija & Muilutuksessa käydyssä keskustelussa "Raisio uskoi rasisteja", missä puitiin HBL:n mustan Elovena-tytön aiheuttamaa ristiriitaa, Raision lakiasiainjohtaja Mikko Korttila näpäytti M&M:n toimittajaa Mikko Metsämäkeä varsin komeasti ja kuitenkin niin hienotunteisesti. En mene sen tarkemmin keskustelun yksityiskohtiin, vaan totean että jo pelkästään keskusteluun osallistumalla korttila nostaa Raision profiilia. Muutenhan keskustelusta saisi sellaisen kuvan, ettei Raisiota edes kiinnosta mitä siitä mediassa puhutaan.

Toisena maininnan arvoisena vastineena otan esiin Alfabbs.fi-foorumilla käytyä keskustelua erään Alfa Romeon kohtalosta. Kyseessä on vuoden 2004 Alfa Romeo 147 GTA, joka on erinäisten ulosottotoimenopiteiden jälkeen päätynyt hyvinkääläiselle Kamux Oy:lle. Alfa-foorumilla on spekuloitu muun muassa auton hämärästä huoltohistoriasta ja puuttuvasta toisesta avaimesta, sekä myös auton uudesta pyyntihinnasta. Ja kyseinen keskustelu löytyy siis täältä.

Kamuxin edustaja vastaa kuitenkin hyvin asiantuntevasti ja kärsivällisesti ko. spekulaatioihin jättäen loanheiton omaan arvoonsa. Tällä tavoin ko. autokauppias säilyttää kasvonsa ja on varmasti saamassa jopa uusia asiakkaita jatkossa Alfa-kuskien joukosta.

Kummassakaan tapauksessa ei ole loppujen lopuksi kyse siitä, kuinka oikein on toimittu. Kyse on ennemminkin siitä, että seurataan ensinnäkin eri medioita ja mitä niissä kirjoitetaan. Ja toiseksi siitä, että tarpeen tullen annetaan oma näkymä tapahtumien kulusta. Tällä tavoin vältytään suuremmilta vahingoilta ja saatetaan jopa parhaassa tapauksessa kääntää kaatunut vene pystyyn - vieläpä täysin purjein.

keskiviikkona, lokakuuta 04, 2006

Tyly kuitti

Luovat via MIT Advertising Lab via The 47th Precinct kuittaa luovuuden rajoittamattomat rajat tällä hilpeällä viestillä. Vaatii oivallusta kummaltakin osapuolelta.

maanantaina, lokakuuta 02, 2006

Itse itseäni muistuttaen

Palataanpas taas omaan raamattuuni, Luke Sullivanin kirjaan "Hey Whipple, Squeeze This". Sieltä löytyy oiva muistutus meille copyille:

When you're done (writing your body copy), go back and cut it by a third.

Niin yksinkertaista ja niin totta.

sunnuntaina, lokakuuta 01, 2006

Iso käsi

Heinekenia Haagissa via Advertising/Design Goodness. Tuli jano.