keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007

Sivutennistä

Päivän mainoksena La Vanguardia Newspaperin sponsorointiprintti ATP Open Barcelona Conde de Godó -turnauksesta, via AoW. Hieno idea ja toteutus, jospa vielä printti olisi viety oman lehden sivuille saakka. Sitä tarina ei kerro, mene ja tiedä.

tiistaina, tammikuuta 30, 2007

Alkuvuoden muminaa

Vuoden alkua kelaillessa havahduin. Paljon on tapahtunut ja vielä enemmän on tapahtumassa, niin työ- kuin yksityiselämässä. Uusi duuni vaikuttaa lupaavalta. Peruskauraa, mutta toisaalta innovatiivisuutta ei lyödä lapiolla ja annetaan myös nuoremman polven kertoa näkemyksiään. Vuoropuhelua siis, hyvä.

Vaalimainonta puskee täysillä. Itseäni eniten miellyttää demareiden viesti, jossa vastakkaisasettelu on taattu.

Talvi tuli sitten vihdoin, toistamiseen. Sitäpä vaan eivät talvivaatekauppiaat ole huomanneet, ainakaan täällä Turkkuses. Joka paikasta on talvitakit loppu, halvat ja kalliit, ja näyteikkunat pursuavat kevätuutuuksia. Great. Ymmärrän toki että tilaukset tehdään pääosin hyvissä ajoin etukäteen. Mutta silti, kai nyt jonkinmoista tilanneviilausta pystytään myös pienillä markkinoilla harrastamaan?

Asuntomarkkinoilla Sato ansaitsee plussan. Vihdoinkin, siis Turussa, uudisrakennukseenkin on standardiksi valittu korkealuokkaiset varusteet (rosterikoneet, parketti, lattialämmitys, ajanmukaiset kaakelit jne.). Asunnonvälittäjän mukaan näin on ollut muissa kaupungeissa jo vuosia, mutta Turussa on aina tyydytty vähempään. Tiedä häntä, vaadittu varmasti on muttei olla sanottu ääneen. Siinä on ero.

sunnuntaina, tammikuuta 14, 2007

txt.file

Harvemmin näkee pelkkää tekstiä käytettävän mainonnassa yhtä vahvasti kuin oheisessa printissä. Johtuuko se siitä, että mainonnan tekijöiden oletusarvona on kuva + teksti, jossa teksti vieläpä esittää usein sivuosaa. Näin myös itse toimin, joka on sinänsä valitettavaa. Tästä lähin lupaankin itselleni miettiä jokaisen keissin kohdalla erityisen tarkkaan, millä kokoonpanolla saavutetaan paras lopputulos. Kunniasanalla.

Toimistona Kinetic Singapore.

sunnuntaina, tammikuuta 07, 2007

Jaguar - naapurinkin valinta

Meillä Suomessa asuntokauppojen kylkiäisenä saa milloin pyyhkeitä (toim. tarkennus: kylpy), toisinaan kynttilänjalkoja. Dubaissa homma toimii vähän toisessa mittakaavassa, tosin seuraavien kämppien hinnatkin taitavat olla hieman eri sfääreissä kuin meidän lokaalimarkkinoilla.

Eli homman nimi on seuraava: osta asunto tahi toimisto, saat Jaguarin kaupan päälle. Lisäksi ensimmäiset 700 kynnelle kykenevää osallistuu yksityisjetin arvontaan. Mahtanee olla ko. talojen parkkihalleissa kiva tulevaisuudessa etsiä omaa autoaan...

perjantaina, tammikuuta 05, 2007

Olkaapa bien

Toimitus pahoittelee päivitystahtia ja lupaa korjata tapansa armon vuonna 2007.

AoW ei jätä taaskaan kylmäksi esittelemällä jotain näin simppeliä ja samalla niin lumoavan kaunista. Ahh. Kyseessä siis kielikoulu Inlingua.

Kreditit osoitteeseen LGF, Belgium.