tiistaina, toukokuuta 30, 2006

Nimi tähän

Muistaakseni blogini avauksessa kritisoin nimimerkkien käyttöä. Se on alkanut ärsyttämään minua sen verran paljon, että päätin raapustaa aiheesta oikein oman otsakkeen. Minun pieneen, joskin kauniin muotoiseen kallooni ei vain uppoa se, ettei uskalleta esiintyä omalla nimellä vaikkapa nyt täällä internetin ihmeellisessä leikkipuistossa.

Itse esiinnyn omalla nimelläni, koska se mielestäni antaa selkärankaa koko esitetylle asialle. Ja jos eteen sattuu tilanteita ettei oma mielipide ole ehkä suuren yleisön mieleen, niin ainahan voi painaa mute-nappulan pohjaan.

Miuku&Mauku meni tekemään emämunauksen antaessaan nimimerkeillä kirjoittaville tilaa. Se on hirveän huono kiertotie siitä tilanteesta missä MM oli, eli tilanteessa jossa keskustelua ei tunnu syntyvän millään ilveellä. Nyt toki kirjoittelua esiintyy asteen verran enemmän, mutta keskustelun tasokin tuntuu samalla kokeneen hienoisen inflaation. MM:lle kuitenkin pieni synninpäästö: palstalla saa edelleen esiintyä myös omalla nimellään.

Terveisin nimim. Salman Rushdie

6 kommenttia:

3:48 ip. , Blogger Junakohtaus kirjoitti...

Mä kirjoitan nimimerkillä siitä yksinkertaisesta syystä, että työjutut ja paskanjauhanta on kaksi eri asiaa, käytännössä a) haluan tehdä eron selväksi ja b) en halua, että nimelläni hakiessa tulee vastaan liikaa asepornoa. Sinänsä mun identiteetissä ei ole mitään salaista ja kuvakin on oma, lähinnä hakukoneista tässä on kyse.

 
3:55 ip. , Blogger Sanat on kirjoitti...

Hyväksytään puolustukseksi.

Enemmän minua kuitenkin risoo se ainainen valitus ja kitinä mitä yleisissä keskusteluissa käydään. Siihen toimisi vallan käyttökelpoisena filtterinä oman nimen pakkokäyttö.

Kyllähän esim. useat sanomalehdet noudattavat tätä linjaa, ellei ole jotain painavaa syytä nimen pois jättämiselle.

 
1:15 ap. , Blogger Kafkakoski kirjoitti...

Kirjoituksesi viittasi ilmeisesti (ainakin toivoakseni) sellaisiin, jotka nimimerkkien takaa laukovat typeryyksiä, tai eivät uskalla seisoa omien mielipiteittensä takana tms.

Haluaisin kuitenkin kommentoida sen verran, että meitä "nimimerkkiläisiä" on myös sellaisia, jotka ovat joskus joutuneet härinnän tai ahdistelun kohteeksi eivätkä halua kokea samaa enää eivätkä ainakaan kyseisen henkilön löytävän heitä liian helposti vaikkapa hakukoneen avulla.

 
8:16 ap. , Blogger Sanat on kirjoitti...

Kafka, nimenomaan heihin viittasin. Silloin tapahtuu tunnettu meidän-isä-on-vahvempi-kuin-teidän-isä ilmiö. Tätä tapahtuu ennen kaikkea keltaisen lehdistön sivuilla.

Mömmölässä kuitenkin turhan usein näkee selkärangatonta kritiikkiä, jolloin on liian helppoa käyttää nickiä kilpenä.

 
10:13 ap. , Blogger Juuso kirjoitti...

Junakohtaus:
Huomaisin tuon hakukonejutun, viikon bloggailun jälkeen löydyn jo googlella seitsemäntenä omalla nimelläni haettaessani. No, ei ole ainakaan vielä tarvetta salailla identiteettiäni, katsotaan sitten ku naisia rupeaa ramppaamaan oven takana riesaksi asti :)

 
10:14 ap. , Blogger Juuso kirjoitti...

edit: huomasin

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu