perjantaina, kesäkuuta 30, 2006

Mainoshiljaisuus

Kun on 96 tuntia ollut eristyksistä live-elämästä - kiitos koiranpennun - on myös mainosrintamalla aika kuollutta. Toki netti ja telkkari ovat auki, mutta niissäkin näyttää olevan kesäloma-aika. Herra Spam onneksi pelastaa täydeltä ikävystymiseltä.

Omalle työnhakurintamalle kuuluu odottavaa hiljaisuutta. Muutama oiva mahdollisuus on tällä hetkellä auki, niistä enemmän jos asiassa tapahtuu ratkaisevaa edistystä.

9-viikkoisen koiranpennun kasvatus on muuten yllättävän lähellä projektipäällikön tointa:

1. Pitää olla skarppina, ettei paskota nurkkaan.
2. Asiakasta pitää juottaa ja ruokkia säännöllisesti.
3. Kommunikoinnin on toimittava, muuten haukutaan.
4. Kun homma toimii kokonaisuudessaan, niin päänsilittely on ansaittua.

keskiviikkona, kesäkuuta 28, 2006

Koiranelämää

Juhannuksen jälkeinen elämä alkoi 9-viikkoisen Jack Russell -pennun kotiintulolla. Nyt elämä pyörii leikin, ruokailun ja nukkumisen ympärillä - ihan niin kuin pitääkin. Voi tätä perheonnea!

Tarvikehankinnoissa olin jo vaipua epätoivoon. Laadukasta, palvelevaa ja laajan valikoiman omaavaa lemmikkikauppaa kun ei millään tohtinut löytyä, ei edes kissojen ja koirien avulla. Onneksi vihdoin onnisti ja päädyin M&M:iin, siis Mustiin & Mirriin. Ketjumyymälä, jolla 64 liikettä ympäri maata tarjoaa kaiken mitä Capu-poika osaa villeimmissä koiranunissaan toivoa. Palvelukin on oivallista ja liikkeeseen on miellyttävää palata kerta toisensa jälkeen haistelemaan uusimpia koiratuulia. Lisäksi käytössä on myös kanta-asiakaskortti, vaikka eipä se meidän perheen uskollisuutta mihinkään tule muuttamaan. Koukussa M&M:iin.

Ainoan miinuksen saa nettisivut (linkki otsikossa), joita ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa selkeiksi tahi käyttäjäystävällisiksi.

Wuf wuf.

torstaina, kesäkuuta 22, 2006

Hukkuminen kielletty.

Makoisia hetkiä, letkeää menoa, kesää!

tiistaina, kesäkuuta 20, 2006

Kauppatorin kuhinaa

Olipa virkistävä kokemus istahtaa Turun Kauppatorin laidalle iltapäiväoluelle ja tiirailla kanssaihmisten käyskentelyä auringossa. Sattuipa siinä muutama markkinointiviestikin silmääni, niistä seuraavaksi lyhyt katsaus:

Veikkauksen uusi ulkomainos on aivan mahtava. Copy "Viikko kaupan päälle" ja kesäinen kuva siitä kaupasta ja jättiläiskirjaimista, joita siis asetellaan sen kaupan päälle. Jatkaa johdonmukaisesti Veikkauksen hyväksihavaittua linjaa. Samaa kesälinjaa myös Alkon lonkero-mainoksessa, virkistävää. Kauppatorin suutari saa erityismaininnan komeasta kyltistään, joka viestii vanhasta hyvästä ajasta.

Suunnataanpa katse ylös katoille. Siellä liehuu Veritaksen virttynyt harmahtava lippu, ei hyvä. Pieni asia, iso vaikutus. Triumph lupaa kruunata kauneutenne; on sitä luvannut jo pidemmän aikaa. Toimii. Aiemmin mainitsemani Lapin Kullan bussikatoskampanja, missä "Lapin Kulta" on korvattu "Onhan Olutta" -sloganilla on yksinkertaisuudessaan kaunista. Brändin on oltava kunnossa jotta tämän kaltaiseen on järkeä lähteä. Nyt on.

Nivean sutjakat naikkoset ovat toki kaunista katseltavaa, mutta eivät he ole ikinä mitään selluliittirasvaa kaivanneet. Doven vastaus tavis-naisilla toimii paremmin sellusodassa.

sunnuntaina, kesäkuuta 18, 2006

Lorem ipsum - no no no!

Verkkoviestinnän suunnittelija graafikon kanssa täräyttää asiakkaan eteen leiskan. Värit ja kuvat toimivat, rakenne on kunnossa ja... LOREM IPSUM. Ei näin. Tekstin osuus on liian helppo täyttää loorem laarumilla ja kokonaisuus kärsii. Asiakas ei saa kunnon käsitystä kokonaiskokemuksesta minkä websivu pyrkii antamaan. Ja juuri siksi on äärimmäisen tärkeää, että myös teksti kirjoitetaan leiskaan. Ei sen tarvitse olla äärimmillineen hiottu; se riittää, että asiakas kokee ehdotelman omakseen. Ja bonuksena ollaan jo ongittu paljon enemmän asiakkaan viestintätavoitteista --> suunnittelu helpottuu entisestään ja asiakassuhde kiinteytyy.

Toim. huom. Tämä on näkemys PK-sektorilta. Hyvä muistutus myös isompiin saappaisiin.

Lucky Puke

Köyhän mainosviikon & korkealta paistavan auringon takia viikon Puke Award on edelleen jakamatta. E.on. Heh, tulipas energisen nokkela olo.

perjantaina, kesäkuuta 16, 2006

Sikstus sentään!



Mainosviikkohan alkaa nostamaan yllättäen päätään! Loistavia oivalluksia hyppii silimiini netin joka kolosta, parhaana esimerkkinä myös Luovissa esitelty Adidaksen kattofresko Kölnin juna-asemalla. Impossible is nothing.

Bullshit Bingo

Olen tässä huvikseni tutustunut erinäisten mainostoimistojen sivustoihin. Huvikseni siksi, että pakkohan sitä on nauraa kun samaa BS-bingomateriaalia luvataan kustannustehokkaaseen hintaan. Normaali asiakaslupaus kajahtaa jotenkin tähän tapaan: "Mainostoimisto NN tarjoaa kokonaisvaltaista markkinointiviestinnän suunnittelua ja toteutusta kustannustehokkaasti. Mainostoimisto NN haluaa edistää asiakkaan liiketoimintaa luomalla erinomaista mainontaa ja tuottaa asiakkaalle aitoa lisäarvoa".

Niinpä. Tämän kaltaiset tekstit eivät anna mitään. Eivät sitten yhtään mitään. Nämä tekstit ovat kuin huonosti suunniteltuja työhakemuksia, missä yksinkertaisesti listataan itsestäänselvyyksiä. Ei lisäarvoa. Ei kenellekään.

Mitä sitten voitaisiin kertoa? Mainostoimistothan ovat luovia, näin väittävät. Missä ovat ne tarinat, joista niin paljon kuulee puhuttavan? Ne tarinat, jotka tempaavat asiakkaansa suurelle rahantekomatkalle. Jätän pallon nyt teille, arvon lukijat. Haastan teidät vastaamaan oivaltavasti, ilman kauppakorkeakoulun kirjoja. Ollaan luovia. Ja tehokkaita, tottakai.

Tylsän mainosviikon piristys

Mainosviikko on ollut boooring. Niin tylsä, ettei edes viikon Puke Awardia ole vielä jaettu. Poikkeuksia onneksi löytyy. Törmäsin tähän Minimainokseen Adverblogissa, tekijänä Jung von Matt/Limmat Sveitsin suunnalta. Kyseessä siis metron sisäänkäynti. Oih, kunpa pääsisi tekemään oikeaa mainontaa... *huokaus*

tiistaina, kesäkuuta 13, 2006

Asuntomainontaa

Äsken välähti. Huoneistoesittelyissä käy tuhansia ihmisiä viikoittain ympäri Suomen niemeä. Jokaista eri asuntoa ihmettelevä ihminen edustaa tiettyä sosiodemokraattista ryhmää, ainakin pääpiirteittäin. Mainospointtiin: erinäköisiä pienkohderyhmiä kokoontuu jokaiseen näyttöön, ja suoraan valveutuneen mainostajan haaviin.

Tämähän on loistavaa tilaa käyttää hyväksi! Sisustusliikkeiden tuotteita, näyttäviä juomapulloja keittiössä, hajustepulloja (tuoksu!) kylppärissä, you name it. Taitavasti toteutettuna tämä olisi elävää tuotesijoittelua siinä ympäristössä, missä potentiaaliset asunnonostajat saattaisivat viihtyä. Sanomattakin on selvää, ettei epämiellyttäviin kohteisiin kannattaisi liikaa satsata, ellei mielleyhtymään sitten löytyisi juuri sopivaa tuotetta.

Igglo tässä nyt väistämättä tulee ensimmäisenä mieleen, joka voisi lähteä ideaa eteenpäin kehittelemään. Yhteistyökuvio kun jo on kunnossa.

Samaa ideaa voisi myös jalostaa Ruotsissa paljon tapahtuvaan asunnonmyyntikoristeluun. Mitäpä niistä huonekaluista ja koriste-esineistä mitään maksamaan, kun ne voisi saada ilmaiseksi hyvin perusteltua mainospaikkaa vastaan?

sunnuntaina, kesäkuuta 11, 2006

Kauppias

K-kaupan "Koolla on väliä" -ulkomainokset yhdistävät uudella tavalla kaupan ja tuotteen. Jättis-tuutillehan slogan on luonnollinen, samoin kuin K-ryhmälle - tosin eri merkityksessä. Hyvin keksitty. Ja nyt on muuten hienoa nähdä K-ryhmän nostavan kauppiaan roolia näkyvämmälle paikalle myös mainonnassaan. Sehän on kuitenkin loppujen lopuksi Koon liiketoiminnan kantava voima ja kilpailuvaltti S-ryhmän nujertamiseksi, jotta pääsisivät takaisin paalupaikalle.

Lapin Kullan ulkomainonta toimii myös. Siis se, missä logo on korvattu uusilla sloganeilla. Toisaalta, onhan se helppoa kun voi jättää logot ja tekstit mainitsematta ja silti sanoma menee terävästi läpi - kiitos vahvan brändin.

Kirjoitan muuten tätä upouusi MOS-paita päällä. Enpä ole ennen törmännyt näin paksuun printtiin. Tätähän voi käyttää vaikkapa luotiliivinä.

perjantaina, kesäkuuta 09, 2006

Bob Niinistölle pytty

Mitä helvettiä? Mömmölä kertoo tänään että Viestinnän ammattilaisten järjestö Procom ry palkitsi Sauli Niinistön vaalikampanjan vuoden 2005 viestintätekona". Kampanja oli toki hyvin toteutettu ja sai aikaan kiivaan vastakkaisasettelun akselilla vasen-oikea. Mutta hyvänen aika, kampanjan viestintähän ei kuitenkaan saavuttanut sille asoitettua tavoitetta eli paikkaa Mäntyniemessä.

MM ei valitettavasti kerro enempää siitä mikä on valinnan taustalla. Toki jos tarkastellaan asiaa siltä kantilta, että viestillä saatiin kisa tiukaksi ja paljon keskustelua aikaiseksi, niin asialla on puolensa. Mutta ihan näin markkinoinnillisesta näkökulmasta pokaalille olisi varmasti löytynyt parempiakin kohteita.

Ps. Äänestin kannanotostani huolimatta tarinan päähenkilöä

Mainonta toimii

Välitön palaute on tärkeää. Heitin blogistani keskiviikkoiltana "mainoksen" osoitteeseen www.alfabbs.fi, missä pyörii Alfa Romeo -foorumi. Välitön "hyöty" on heti nähtävissä; kävijämäärissä aivan räjähdysmäinen kasvu! Toisaalta "mainokseni" tipahtaessa artikkelilistassa alaspäin on kävijämäärä lysähtänyt alas kuin se kuuluisa lehmän häntä. Myöskään artikkelien kommunikointiin ei ole tullut lisäystä.

Mutta toisaalta. En asettanut "mainokselleni" mitään tavoitetta, joten edes hetkellinen piikki ylöspäin kävijämäärissä on vain positiivista.

torstaina, kesäkuuta 08, 2006

Noste googlettaa

Sissimarkkinoija Jari Parantainen kirjoituttaa kirjan Googlesta 30 tunnissa Helsingin Taiteiden Yössä. Palkkaa ei makseta, mutta safkat luvataan sentään tarjota. Reilu vuorokausi kirjoittaen live-yleisön edessä kuulostaa sen verran hullulta, että on kai sitä nyt pakko pyrkiä mukaan?

Puke Award


Lanseeraan Lettu 3,5:sen joka viikkoisen Puke Awardin viikon huonoimmalle mainokselle. Historian eka Puke menee Valion Play telkkarispotille, missä aneemiset nuoret hengailee kadulla ja taustalla soi aneeminen musiikki. Jos Playn pitäisi tarjota potkua päivään, niin tästä sitä nyt ei ainakaan saa.

keskiviikkona, kesäkuuta 07, 2006

"It's not happening here but it's happening now"

Aivan loistava Amnestyn kamppis, designed by Walker Werbeagentur Zuerich. Tämä on mielestäni jälleen kerran hyvä osoitus siitä oivallusten tulvasta mikä keskellämme kuohuaa.


Kunhan saataisiin vielä suomalainen mainostaja ottamaan riskejä ja antamaan rohkeampia toimeksiantoja. Sillä minä nimittäin uskon, että toimistot ovat täynnä käyttämättömiä ideaholveja jotka odottavat raskaiden oviensa avautumista. Asiakkaan parhaaksi.

The Living Web

Mark Bernstein valaisee loistavasti webin elävää puolta. Tällä tarkoitetaan jatkuvasti muuttuvaa ja päivitettävää sisältöä, kuten esimerkiksi uutissähkeitä, urheilutuloksia, tai vaikkapa blogeja. Bernsteinin 10 ohjetta seuraten ei voi mennä hirveästi metsään, jos vähääkään omaa kirjoittajan luonnetta.

1. Tiedä miksi kirjoitat

Älä siis pelkästään kerro mitä on tapahtunut, vaan kerro miksi sillä on merkitystä. Tähän voi vielä lisätä sen, että kirjoita tunteella. Kirjoita asioista jotka saa näppäimistösi kuumenemaan. Jos et keksi miksi asiallasi on suurta merkitystä, niin löydä se syy.

2. Avaudu usein

Vartti päivässä pitää kynän (jaa pääkopan) terävänä. Ei ole tarvetta kirjoittaa pitkästi, mutta usein. Tämä muuten kummasti helpottaa myös tyhjän paperin syndroomaan.

3. Tiivistä

Kirjoita, poista puolet, kirjoita puhtaaksi.

4. Hanki ystäviä

Lue paljon, ole perillä maailman asioista. Kun oma tuotoksesi on kiinnostavaa ja innostavaa, niin saat kavereita. Sinusta halutaan kuulla lisää. Ai niin, älä unohda antaa muille palautetta.

5. Haasta

Kohdan 4 parhaat ystävät ovat myös pahimpia vihollisiasi. He haastavat sinut älylliseen kaksintaisteluun, ja osaavat myös istahtaa alas löydettyään jossain määrin yhteisen linjan. Tai jos sitä ei löydy, niin hyväksyvät kuitenkin toisten mielipiteet, vahvasti perusteltuina tietenkin.

6. Yllätä

Vaihtele tyyliäsi, rakenna siltoja eri asiakokonaisuuksien kesken. Ja jos homma tuntuu menevän täysin metsään, niin vaihda aihetta. Virheiden myöntäminenkään ei ole pahasta.

7. SEISO JA HUUDA!

Kun sinulla on tarpeeksi faktaa tukenasi, niin nouse seisomaan ja kerro asiastasi kovaan ääneen. Puolusta näkemyksiäsi, taistele. Mutta muista olla oikeassa.

8. Sekstaa

Myönnä, että meissä kaikissa asuu pieni Seiska-toimittaja. Pistä siis itsesi täysillä likoon, vaikka lopputulos ei olisikaan turvallisin vaihtehto.

9. Säilytä vanhat juttusi

Servereillä on onneksi ihan riittävästi tilaa kaikelle minkä kirjoitat. Kun säilytät vanhat luurankosi, niin niihin voi myös muodostaa edellä mainittuja aasinsiltoja tulevaisuudessa. Minähän sanoin...

10. Älä ota sitä vakavasti

Jeppekin sen tietää. Ei tämä ole kuitenkaan niin hirmu vakavaa, siis tämä elo yleensäkään.

Itselleni tämä raapustus toimii hyvänä kertauksena. Joskus sitä nimittäin sokeutuu omalle tekstilleen. Onneksi on olemassa kohdat 4 ja 5, jotka kertovat milloin ajatuksenjuoksu on karkaamassa 90 astetta toiseen (ei välttämättä väärään) suuntaan.

tiistaina, kesäkuuta 06, 2006

Pingstate copyversio

Pingstatea kovasti seuranneena hiipi mieleeni ajatus kirjoittamisen jalon taidon omaavien omasta hiekkalaatikosta. Pingstatessahan graafisen alan taitajat jakavat teknisiä tippejä, esittelevät osaamistaan, antavat kritiikkia, vastaanottavat kritiikkiä, haastavat toisiaan ja auttavat myös alalle pyrkiviä eteenpäin.

Pingstate.nu:

"Pingstate.nu on internetsivusto, jonka tarkoituksena on tehdä suomalaista webdesignia tunnetuksi suomen kielellä. Pingstate.nu ei tavoittele toiminnallaan taloudellista hyötyä. Tehtävämme on vaalia suomalaista designperinnettä, tiedottaa ajankohtaisuuksista ja ohjata alan ammattilaiset, opiskelijat ja harrastajat samaan paikkaan. Pingstate ei vastaa sivuston sisällöstä, sen oikeellisuudesta tai laillisuudesta. Sivustolla esiintyvät mielipiteet ovat yksityisten henkilöiden mielipiteitä eivätkä edusta Pingstaten tai minkään muun tahon kantaa."

Mitäpä jos samaa kaavaa käyttäen jaettaisiin ideoita kirjoittamisesta, runoiltaisiin, nostettaisiin äidinkieltä uudelleen esiin 160 merkin sijaan, ja tietysti upotettaisiin kaikki typottamiseen syyllistyvät alta aikayksikön?

Olisiko tässä mitään järkeä? Vai hoituuko tämä paremmin esim. Blogilandian puolella? Idean toteuttaminen tietenkin vaatii nörttejä ja palvelintilaa, mutta sen ei pitäisi olla suuri onkikokoelma.

maanantaina, kesäkuuta 05, 2006

Ab Yritys Blog Oy

Myös minä kannan oman korteni kekoon Juuson opinnäytetyön puolesta. Aiheenahan on yritysblogit. Eli hyvät kanssabloggaajat, autetaan Juusoa kaikin mahdollisin tavoin tavoitteensa saavuttamiseksi. Tästä on varmasti aitoa iloa ja hyötyä meille kaikille.

All for one.

sunnuntaina, kesäkuuta 04, 2006

Luovuus vs. kaupallisuus

Olen tässä useaan otteeseen yrittänyt haastaa mainosihmisiä kertomaan totuuden otsikon aiheesta, eli kuinka hyvin luovilta suunnittelijoilta sujuu business-ajattelu. Vastaus on yleensä sama; 90-luku karsi pahimmat sooloilijat pois ja nykyään osataan fokusoida entistä paremmin tulokseellisuuteen. Valitettavasti en ole päässyt tekemään omaa suurta tutkimustani mainonnan tilaajien puolelle. Totuushan makaa siellä eikä tekijöiden suussa.

Mutu-tuntumani on se, että kaupallinen ajattelu ei ole niin hyvin hanskassa kuin pitäisi. Varsinkin graafisen suunnittelun puolella homma karkaa helpohkosti liiaksi taiteiluksi. Voin toki olla väärässäkin, mutu-pohjalla kun ollaan.

Omana vahvuutenani alalla näen kuitenkin sen, että olen hankkinut kokemusta muilta aloilta, ennen kaikkea myynnin puolelta. Muulla liiketoiminnalla kun ei ole mitään valtakunnan merkitystä niin kauan kuin myynti ei vedä ja tulosta ei synny.

torstaina, kesäkuuta 01, 2006

Sevlää kirojitsuta?

Tmäähän on vahna jtutu mutta mtien kättyää stiä hyävskeen manionnassa? Ja nlilie jokta eviät ole thään enenn tömränneet: Capmrigden yloipsiton tutkimus osioittaa, että slilä ei ole suutra meriktsytä missä jräejsetyskessä kijraiemt ovat snaan sisällä, khunan esnimäminen ja vmiieienn kijrain oavt oimlla paikioaalln.

Oliisko niän krijoitetllua cpoylla samuaa tomiia? Huoimon kniinittäimnen olsii vamraa ja samllaa se jothaisi oivallkuseen; siiehn mtiä imhiset hvyätlä mainonnatla kpaiaaavt.

Roskapostikampanja

Seurasin Pingstatessa käytyä keskustelua roskapostista. Hyvää väittelyä puolesta ja vastaan, ei siinä mitään. Mutta minua alkoi enemmänkin kiinnostamaan sanan "roskaposti" hyödyntäminen - mainonnassa tietenkin. Ensimmäisenä tuli mieleeni ympäristönhuoltofirmoiksi itseään tituleeraavat, esimerkkinä vaikkapa Lassila & Tikanoja. "Roskaposti" -uutiskirje ja sitä rataa.

Toisena ajatuksena olisi aloittaa suoramarkkinointikirjeen teksti lauseella "tämä on roskapostia". Kielto jatkaa lukemista vielä perään ja menestys on taattu.

Tämä ei ole mikään maata järisyttävä idea. Itseasiassa hahmotteluun kului aikaa arviolta 58 sekuntia (onneksi on minimilaskutus voimassa). Mutta kuten olen blogini avauksessa luvannut, niin tulen heittelemään himmeämpiäkin hehkulamppuja ulos ja esiin. Tarkoitushan ei ole esitellä valmiita kokonaisuuksia, siitä yksinkertaisesta syystä että sehän nyt vain olisi erittäin tyhmää...